Vietämme aikaa yhdessä, seurustelemme ja teemme mukavia asioita – olemme läsnä. Seuraa sydämellä.

Mistä aikaa itselle ja läheiselle vanhukselle?

Arjen kiireet vievät helposti mukanaan, eikä aikaamme aina riitä niille kaikkein tärkeimmillekään ihmisille. Omat vanhemmat ja isovanhemmat saattavat jäädä vaille huomiota jopa kuukausiksi arjen pyörityksen keskellä. Samaan aikaan he kaipaavat seuraa toimintakykynsä ylläpitämiseksi, enemmän kuin koskaan aiemmin.

Ajatus toiminnastamme kypsyi, kun aikanaan etsin hoivakodissa asuneelle isoisälleni luotettavaa ja säännöllistä seuraa. Halusin, että joku välittäisi hänen kuulumisensa kiireisen arkeni keskelle, koska en itse ehtinyt olla paikalla joka viikko.

Ajatuksista jalostui lopulta Seurana Oy, Suomen ensimmäinen vanhusseurapalvelu. Missionamme on onnellinen vanhuus, ja toimintamme kulminoituu neljään peruspilariin:

  1. Säännöllinen seura – Vanhusläheisesi tapaa kiireettömästi Seuralaisemme kanssa aina samaan aikaan, niin ettei seuraa tarvitse joka kerta tilata erikseen.
  2. Luotettava Seuralainen – Veloituksettoman ensitapaamisen yhteydessä valitsemme yhdessä vanhusläheisesi kanssa hänelle sopivan Seuralaisen.
  3. Omaisten huomiointi – Jokaisen tapaamisen jälkeen, välitämme sinulle läheisesi kuulumiset. Tiedät mitä hänelle kuuluu, myös silloin kun et itse välttämättä ehdi hänelle pitää seuraa.
  4. Palautekyselyt – Varmistamme, että sekä sinä että vanhusläheisesi olette täysin tyytyväisiä tapaamisiin.

Ensitavoitteemme on piristää 3000 vanhuksen elämää iloisen yhdessäolon kautta.

Onko sinun vanhusläheisesi yksi heistä?

Osallistu arvontaan nyt ja voita läheisellesi kuukaudeksi seuraa!

Osallistu arvontaan klikkaamalla tästä!
 
 

Mirka Saarinen
Seurana Oy

Seurana Logo

Täytä alla oleva lomake, niin olet mukana arvonnassa. Onnea arvontaan!

Hyväksyn, että antamiani tietoja käytetään tietosuojaselosteen mukaisesti tarvittaviin yhteydenottoihin, sekä puhelin- ja sähköpostimarkkinointiin.

Arvonnan ehdot